Punkmetal Matinea sulattaa jäätyneet luut
Kylmän lauantai-iltapäivän lämmityksen tarjosi Alppilan Kultaisen Kulauksen Punkmetal Matinea
Teksti Daddy AF Kuvat ja videot Anna Väre ja Tuomas Hautamäki
Hengentietäjä
Kylmän tuulen keskeltä näkyi ravintolan kutsuvat kyltit, joita kohti rämmimme viikon kylmimpänä päivänä. Tai ainakin se siltä tuntui. Mutta kiinnostus iltapäivän kulttuuritarjontaan oli houkuttelevampaa kuin jäädä lämpimään kotiin.
Rosoista ja raastavaa
Punkmetal Matinea Alppilan Kultaisessa kulauksessa oli jo alkanut kun ovi edessämme aukesi ja Parakin lapset pauhasivat tunteella. Viiltävä, hyökkäävä naisääni haastaa kuuntelemaan ja eläytymään. Et vain voi keskittyä mihinkään muuhun. Vartalo alkaa värisemään rytmin mukana ja käsi hakkaa reittä vasten. Kipaisu baaritiskillä ja löytyisikö tilaa jostain. Pikainen vilkaisu ympärilleni ja totesin paikan olevan täynnä. Lopulta sivussa olevasta pöydästä löytyi vapaat paikat, lavalle ei nähnyt, mutta toisaalta kaiuttimetkaan eivät olleet korvan juuressa tekemässä tuhojaan. Vastapäätäni istui nuori mies, joka ujosti ja kohteliaasti toivotti meidät tervetulleeksi.
Pöytäkeskustelut tällaisissa tilaisuuksissa jäävät vähiin; kun musiikki raivoaa, keskustelu on mahdotonta. Joten nopea nyökkäys ja hymy vastapäiselle herralle, ja voin alkaa keskittymään olennaiseen. Minuun punk-estetiikka on aina kolahtanut, ja seurasin yleisöä. Nuoria, vanhempia, naisia, miehiä, jotka kaikki kerääntyvät kuuntelemaan näiden neljän bändin tarjontaa. Huomioni herätti välittömästi se, että iltapäivämatineaan osallistujat olivat ystävällisiä, he olivat selvästi omiensa joukossa. Ehkä yleisö on kuin bändit, kannustavat toisiaan, eivätkä kilpailleet keskenään.
Sylin täydeltä tunnetta. Hengentietäjä.
“Biisien sanoista ei juurikaan saanut selvää, mutta rytminvaihtelut ja tunne tarttui”
Seuraavaksi Hengentietäjän räminä alkoi, laulajalla Cannibal Holocaust -paita päällä, mikä herätti hilpeyttä ja hymyn huulille. Biisien sanoista ei juurikaan saanut selvää, mutta rytminvaihtelut ja tunne tarttui.
Se minulle on punkissa aina ollutkin tärkeintä, live-esityksestä tuleva fiilis. Keikkapaikka oli pieni ja intiimi, käytännössä kaikki seisoivat niin lähellä, että bändien tuoksun saattoi haistaa. Kun oluen jälkeen luonto kutsui, vessa oli ahdas, mutta kuulin, kun ihmiset juttelivat fiilistellen musiikkia keskenään. Tunnelma tosiaan oli ainutlaatuinen. Vastaani tuli keski-ikäinen herra joka selvästi oli nauttinut ”hieman” vettä vahvempaa, punaiset kasvot katsoivat minuun, teki nyrkkitervehdyksen ja nosti peukun ilmaan: ”Hei kiva nähdä uutta naamaa”.
Jo esiintyneet bändit jäivät kuuntelemaan muita bändejä, kenelläkään ei ollut kiire kotiin. Hengentietäjä soitti valitettavan lyhyen setin, mutta ehkä parhaan mitä olen heiltä kuullut.
The Dog Shit Boys
What a performance! The Dog Shit Boys.
Kun Dog Shit Boysin vuoro alkoi, näin jotain erikoista. Laulajan kasvot maalattu, ja mikkitelineessä roikkui nukke. En osannut kuvitella mitä tämä symboloi, mutta onko sillä väliä? Heidän kanssaan vietetty tunti oli performanssia parhaimmillaan. Laulaja tuli yleisön keskelle, otti katsekontaktin, irvisteli, ja hoiti hommansa. Eli sai yleisön lämpenemään.
Pöydällä lojui Fanzineja ja bändipaitoja, levyjä sekä jopa c-kasetteja pystyi ostamaan. Tällainen DIY-taide on avantgardea, he tietävät etteivät levyt tai tuotteet tee rikkaaksi, mutta täydellä sydämellä olevaa taidetta voi vain arvostaa. Ja tosiaan, vaikka musiikki räyhää ja estetiikka voi olla jopa hieman ”pelottavaa”, niin kaiken sen takana löytyi kohteliaita artisteja.
Tarkoituksenani oli kirjoittaa artisteista, mutta kaiken koettuani huomasin, että halusin kirjoittaa Punk metal -tapahtumasta, yleisöstä ja tunnelmasta. Kultainen Kulaus ansaitsee hatunnoston järjestäessään tällaisia tapahtumia. Maailma kaipaa monenlaista taidetta, musiikkia, eikä vain sitä mitä valtakunnallisten isojen radiokanavien soittolistoilla kuulee. Toki siinäkään ei ole mitään kritisoitavaa, kaikilla on oma makunsa. Mutta aina kun on mahdollista suosittelen tutustumaan erilaisiin bändeihin, tilaisuuksiin, koska livenä koettu hetki on jotain aivan muuta kuin studiona kuultu. Monen monta keikkaa ja keikkapaikkaa nähneenä, tästä tullut fiilis on ehdottomasti parhaasta päästä.
Toki kaljahan voi olla aina halvempaa.
Daddy AF ja Pupujoo kiittää:
Käärmeöljy
Parakin lapset
Hengentietäjä
The Dog Shit Boys
Alppilan Kultainen Kulaus